Mä istun yksinään hiljaisessa, tyhjässä ja ankeassa yksiössä.
Mulla ei oo mitään tekemistä. Mä vaan istun, ja mietin mitä pitäis kirjottaa. Mun tekis mieli kirjottaa niin paljon asioita mitä mun päässä liikkuu, mutta mä en halua. Tai no, en jaksa. Jos oikeasti alkaisin kirjottamaan kaikki mun päässä liikkuvat ajatukset tähän, niin mä olisin aamulla valmis. Ja sit kuitenkin pyyhkisin kaiken pois, ja alottaisin alusta.
Toisaalta tekis mieli laittaa paskaks kaikki tavara mitä läheltä löytyy, toisaalta tekis mieli vaan kääriytyä peittoon ja nukkua. Mun pää ei osaa valita tunnetilaa näiden kahden väliltä. Mä en enää tiedä mitä mä teen.
Vielä tunti pari sitten mulla oli hauskaa. Mulla oli ihmisiä ympärillä ketkä sai mut nauramaan pelkästään vaan läsnäolollaan, olemalla vierellä ja puhumalla mulle. Mut nyt kun nekin lähti, niin mulle jäi pelkkä hiljaisuus ja ahdistavat seinät.
Tää talo ei tunnu enää kodilta. Tää ei tunnu paikalta mihin mä voin tulla kun on paska olo. Tää ei oo enää sama paikka, mitä oli silloin kun mä tänne ensimmäisen kerran astuin. Täällä on kylmä ja ahdistava tunnelma. Mutta silti mä istun täällä, joka päivä, ajatellen vaan niitä positiivisia asioita.
Mun ajatukset katkesi. Taas kerran. Mä en jaksa kirjoittaa.
Mä meen vaan nukkumaan.
Mä meen vaan nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti