001 x sing me a lullaby

Tästä se taas lähtee.

Mä en oo pitänyt laskua että kuinka mones blogi tää on, enkä edes jaksa miettiä asiaa. Kuitenkin tällähetkellä tää vaikuttaa olevan ainoa asia, mihin ja miten mä saan purattua kaikki mun ajatukset ulos. Onhan ihmisiä joille mä voin puhua, mutta niitäkin tuntuu olevan niin harvassa, etten mä enää tiedä kelle puhua vapaasti. Kuka jaksaa kuunnella, ketä oikeasti kiinnostaa ja kuka haluaa olla mun seurassa. Kaikki ahdistaa. Kaikki tuntuu niin painavalta harteilla.

Mulla on sellainen olo etten mä tiedä enää mitä tehdä. Onko mitään tehtävää?

Yöllä mä tuijotin kattoa ja mietin asioita pitkään. Mitä asioita? Kaikkea. Lopulta mä en jaksanut enää kiduttaa mun päätäni liialla ajattelulla ja liian monella asialla. Enkä mä tiedä jaksanko mikään muukaan päivä. Mutta siitä mä oon ollut kiitollinen, että viikonlopun aikana mulla on ollut ihan älyttömästi ihmisiä mun ympärillä pitämässä musta huolta ja nauramassa mun kanssa tyhmille asioille. Vaikka välillä silloinkin tulee se olo, ettei olisi ketään ympärillä. Kaikki katoaa, ja tulee se hetken hiljaisuus, kunnes mä taas havahdun siihen, etten oo yksin.

Nyt mä taas istun yksin, ja kaikki ajatukset alkaa pyörimään mun päässä. Toisaalta tekis vaan mieli kääriytyä peittoon ja istua kotona, toisaalta tekis mieli juosta ulkona ilman päämäärää, toisaalta tekis vaan mieli etsiä joku kenen luokse voi mennä puhumaan ja nauramaan tyhmille asioille. Toisaalta taas en jaksaisi tehdä mitään noista.

Mulla oli äskön niin paljon asioita päässä mistä kirjotan, ja täydellinen idea siihen että mitä mä kirjotan, mutta kaikki ne katos mun päästä.

Mulla on tällähetkellä viisi ihmistä keille mä voin puhua mistä vaan ja koska vaan. Ja mä tiedän, että jos ne kyseiset ihmiset tätä lukee, niin ne tietää että tarkoitan heitä. Te viisi.

Ehkä mä taas stressaan liikaa tyhmistä asioista. Mä lähden ulos juoksemaan ja viemään ajatukset muualle.

Place your past into a book
Put in everything you ever took
Place your past into a book
Burn the pages let them cook